I'm certainly not the only one who has ever dreamed of a writer's profession - or even a book-publishing. A children's book I've published - after all, both children and books are close to my heart.
Tämä tarina ei kuitenkaan kerro minusta, vaan kahdesta ystävästäni, jotka päättivät kääntää elämässään uuden lehden toisen jäätyä yhtäkkiä työttömäksi. Työttömyys on rankka paikka, tiedän sen omastakin kokemuksesta. Kuin vapaa pudotus, josta ei tiedä, mihin se pysähtyy
However, this story tells of two of my friends who decided to turn a new page into one's life after one of them suddenly got unemployed. Unemployment is a tough place, I know it by my own experience. Like a free fall, of which one does not know where it stops.
Ystäväni kertoivat toki tietävänsä, ettei kirjailijaksi ryhtyminen saata ratkaista työttömyysongelmaa. Kaunokirjallisuuden saralla keskiansio Suomessa on nimittäin 2 200 euroa. Ei kuukaudessa, vaan vuodessa. Ja päästäkseen tavoittelemaan edes tuota palkkaa pitäisi saada kustannussopimus. Noin kaksi prosenttia kustantajille lähetetyistä käsikirjoituksista läpäisee seulan. Ja heistä vain pieni kirjailijoiden eliitti ansaitsee kirjoilla tarpeeksi elääkseen.
They insured to know that even becoming an author might not solve the problem of unemployment. In fiction, you see, the average earning in Finland is € 2,200. Not per month, but per year. And in order to reach even that pay, they should get a publishing contract. About two percent of manuscripts sent to publishers pass through the sieve. And only a small authors' elite earn enough to live.
Ystäväni päättivät kuitenkin yrittää. Alkoi syntyä käsikirjoitus, jonka alkuosa lähti kustantajakierrokselle. Eikä aikaakaan, kun kieltäviä vastauksia alkoi tipahdella postilaatikkoon. Oli kuulemma hämmästyttävää, miten monta kertaa sama unelma saattoikaan murskautua. Silti oli vain nielaistava ja noustava seuraavana aamuna jatkamaan - eihän toivo kuitenkaan ollut kokonaan kuollut.
My friends, however, decided to try. And so began to be born a script, the first part of which went to the publishers around. It didn't even take long until denial answers began to fall into the mailbox. It was astonishing how many times the same dream was about to crumble. Nothing else could be done than to swallow and continue next morning - after all the hope was not entirely dead.
Ja sitten se päivä koitti: yksi kustantaja otti silloin jo loppuun asti tehdyn käsikirjoituksen syksyn valintaraatiinsa. Mikä ei tarkoita lopullista päätöstä, mutta kuitenkin isoa askelta eteenpäin. Ystäväni kertoivat senkin tuntuneen lottovoitolta. Kunnes parin kuukauden kuluttua huomasivat, että oikeat numerot sisältänyt lottokuponki oli jäänyt palauttamatta. Sillä kustantaja lähetti sähköpostia: yritysjärjestelyistämme johtuen emme voikaan ottaa uusia kirjailijoita.
And then came the day when one publisher raised the manuscript one step further, to the list of potential newcomers. My friends felt like lottery winners. For two months. Then they noticed that the lottery ticket including the right numbers had not been sent, it had been forgotten. For the publisher sent an email: We are sorry, but due to our business arrangements we cannot take any new authors.
Vasta silloin toivo kuulema kuoli lopullisesti. Vapaa pudotus ei ollut pysähtynyt, hidastunut vain hetkeksi ja kiihtynyt taas.
Only then did the hope finally die. The free fall had not stopped, slowed down for a moment and accelerated again.
Kuukauden kuluttua tapahtui jotain hyvin pientä ja aluksi merkityksettömän tuntuista. Meteorologi Edvard Lorenz tiivisti sen vuonna 1972 kysymykseksi: "Voiko perhosen siipien heilahdus Brasiliassa aiheuttaa tornadon Teksasissa?"
A month later, happened something that first appeared very small and insignificant. Meteorologist Edvard Lorenz summarized it in 1972 to a question: "Can the butterfly wing swing in Brazil cause a tornado in Texas?"
Ystävieni elämässä kysymyksen esitti heistä toinen eräänä iltana, ja se oli lähtökohtaisesti yhtä älyvapaa kuin Lorenzin kysymys: "Kuule, Mannerheim kun kävi 1900-luvun alussa siellä Mantšurian kukkuloilla, niin ehkä hänelle tai jollekulle muulle matkaseurueen jäsenelle syntyi siellä poika?"
In the life of my friends the question was asked by the other of them one evening, and it was about as irrational as Lorenz's question: "Now listen, when marshal Mannerheim visited the hills of Mantšuria, so maybe he or someone else of his troupe got a son there?"
Toinen ei kuulemma edes viitsinyt vastata. Tyhmiin kysymyksiin ei tarvitse. Ennen kuin parin päivän päästä, jolloin hän otti asian puheeksi: "Niin, se Mannerheimin poika. Oikeastaan se tuntuu aika uskottavalta, jopa todennäköiseltä..." Sillä hetkellä syntyi fiktiivinen majuri Jang. Varsinaisesti vuonna 1907 Kiinassa, mutta käytännössä 110 vuotta myöhemmin Suomessa.
The other didn't even bother to answer. Stupid questions don't need an answer. Until after a couple of days: "Well, about that son of Mannerheim's, actually it feels pretty credible, even probable."At that moment was major Jang born. Actually in 1907 in China, but practically 110 years later in Finland.
Ystäväni nielaisivat taas, päättivät ottaa kirjailijanimekseen A. M. Frost ja palasivat koneen ääreen. Alkoi uuden nelisatasivuisen kirjan työstäminen. Se on muuten aanelosina satayhdeksänkymmentä liuskaa - kysyin asiaa heiltä jossain välissä. Silloin he olivat jo aika kalpeita, mutta edelleen hyvissä väleissä.
My friends swallowed again, decided to take A. M. Frost to their author name and went again in front of the computer. Began working on a new four hundred-page book. It is, by the way, a hundred and ninety strips - I asked them somewhere in between the pages. That was when they were already pale, but still in good terms.
 |
| 198 liuskaa, 92286 sanaa, painettuna 436 kirjan sivua / 198 strips, 92286 words, 436 printed book pages |
Ja nyt minun on pakko pyytää anteeksi, sillä joudun keskeyttämään tämän tarinan hetkeksi. En pysty samaan kirjoitusvauhtiin kuin A. M. Frost. Ja minun pitää vielä kääntääkin tämä tarina. Lupaan kuitenkin palata tähän ihan lähiaikoina... Jos jaksat, niin pysy kanavalla.
And now I have to apologize, for I have to pause this story for a moment. I am not as fast a writer as A. M. Frost. And I still have to translate the story. However, I promise to return to this very soon... If only you feel up to it, stay on channel.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti