I have blogged of two of my friends, who wrote a book: A. M. Frost, Death is inivisible by the publisher Bazar.
Kun luin sen, yritin koko ajan arvata, kumpi heistä on kirjoittanut minkäkin luvun. Sama ajatus on näköjään ollut kustantajan lukijapanelisteilla.
When I read it, I always tried to guess which one of them wrote what chapter. The same idea seems to have been with the publisher's reader panelists.
Yksi heistä kirjoitti näin: Alkuun hieman häiritsi se tunne, kuin luvut olisivat eri paria keskenään. Tämä sitten selittyikin sillä, kun myöhemmässä vaiheessa minulle selvisi, että kirjoittajia on kaksi. Kirjan edetessä tämä asia lakkasi häiritsemästä. Ehkä kirjoittaja ei enää vaihtunutkaan?
One of them wrote this way: The beginning was slightly disturbed by the feeling that the chapters would be different pairs with each other. This was explained by the fact that at a later stage I found out that there are two authors. As the book progressed, this matter ceased to disturb. Maybe the writer has not changed anymore?
On myönnettävä, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miten kirjailijat noin yleensä kirjoittavat kahdestaan. Esimerkiksi kirjailijanimi Lars Kepler on ruotsalainen aviopari. Ja telkkarissa melkein kaikissa sarjoissa on takana kirjoittajatiimi. Miten työt jaetaan? Oli pakko kysyä Frosteilta.
It must be admitted that I have no idea how authors generally write twosome. For example, Lars Kepler is a Swedish married couple. And in TV, there is almost always a writer team behind a series. How are the jobs distributed? Had to ask Frosts.
 |
| Vuorotellen, ei yhtä aikaa. Alternately, not at the same time. |
Eivät hekään tienneet, miten muut toimivat. Mutta heidän oma tekniikkansa oli minulle yllätys.
Even they did not know how others work. But their own technique was a surprise to me.
Jokaisen luvun alussa M. Frost kertoo A. Frostille ajan, paikan, henkilöt ja sen, mitä tapahtuu. Sen jälkeen A. Frost menee paikan päälle. Ehkä se on jokin mielen palatsi -juttu, en tiedä. Se vaatii kuulemma ehdottoman hiljaisuuden keskittymisen takia. Koska hän on aamuihminen, kirjoittaminen tapahtuu aamupäivällä voimien ollessa parhaassa terässä.
At the beginning of each chapter, M. Frost describes to A. Frost the time, the place, the people and what will happen. Then A. Frost goes to the place. Maybe it's a palace of mind -thing, I do not know. But it requires absolute silence because of the concentration. And for a morning person, writing is happening in the morning.
Noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen hän on päässyt kärpäseksi kattoon, kuten hän itse asiaa kuvaili. Hän näkee ihmiset, haistaa tuoksut, tuntee kylmyyden tai kuumuuden. Ihmiset alkavat elää, ja A. Frost yrittää vimmaisesti hakata koneen näppäimistöä ehtiäkseen kirjata muistiin kaiken näkemänsä. Hän ei pysty hallitsemaan ihmisiä, eikä panemaan sanoja näiden suihin.
After about half an hour's work a fly on the ceiling -state has been reached. People are seen, scents are smelled, cold or hot felt. People have started to live, and A. Frost is trying frenzy to hack the computer's keyboard to keep track of everything seen and heard. It is not possible to control people, and not put words in their mouths.
Tekniikka on kuulema uuvuttava, ja sen jälkeen hän on vähän aikaa aivan poikki. Jos hän lukee tekstin vasta seuraavana päivänä, tapahtumat tulevat yllätyksenä hänelle itselleenkin. Kuka tuon on kirjoittanut?
The technique is obviously exhausting, and after that a rest needed. If the text is not read during the same day, the events will surprise A. Frost, too. Who has written that?
Mutta nyt ymmärrän lukijapanelistien kommentit:
But now I understand the comments of reader panelists:
Erittäin elokuvamainen tarina! Kirjan parasta antia olikin sen elokuvallinen / kuvallinen eteneminen. Tapahtumat oli kuvailtu siten, että ne oli erittäin helppo kuvitella mielessään, suorastaan valkokankaalle.
A very cinematic story! The best thing about the book was its cinematic / pictorial progression. The events were described so that they were very easy to imagine in your mind, just to the big screen.
Henkilöhahmot olivat niin hyvin kuvattuja, että heidät oppi tuntemaan ja näkemään silmissään. Myös paikat oli kuvattu niin, että sielunsa silmin oli helppo olla itse mukana paikan päällä. Harvoin kirjaan uppoaa mukaan niin, että tuntee itse olevansa tarinassa mukana, eikä ainoastaan ulkopuolisena, jolle tarinaa kerrotaan.
The characters were so well depicted that one learned to know them and see in one's eyes. The places were also described so that it was easy to be on the spot with the eyes of one's soul. Rarely you go along with the book so that you feel yourself involved in the story, and not just the outsider to whom the story is told.
Kirjaa lukiessani tuntui siltä, että saattoi elää mukana tapahtumissa, ikään kuin salaa soluttautua henkilöiden joukkoon ja elämään.
When reading the book, it seemed to me that I could live in the events, as if I had secretly infiltrated people and their lives.
Vastaus alussa esitettyyn kysymykseen: mikään kappaleista ei ole kummankaan kirjoittama.
Answer to the question asked in the beginning: none of the chapters are written by either.
