Kahdestaan kirjoittamisen tekniikat / Writing twosome

Olen parissa blogissa kertonut ystävistäni, jotka kirjoittivat kirjan: A. M. Frost, Näkymätön kuolema. Kustantaja on Bazar Kustannus.

I have blogged of two of my friends, who wrote a book: A. M. Frost, Death is inivisible by the publisher Bazar.

Kun luin sen, yritin koko ajan arvata, kumpi heistä on kirjoittanut minkäkin luvun. Sama ajatus on näköjään ollut kustantajan lukijapanelisteilla.

When I read it, I always tried to guess which one of them wrote what chapter. The same idea seems to have been with the publisher's reader panelists.

Yksi heistä kirjoitti näin: Alkuun hieman häiritsi se tunne, kuin luvut olisivat eri paria keskenään. Tämä sitten selittyikin sillä, kun myöhemmässä vaiheessa minulle selvisi, että kirjoittajia on kaksi. Kirjan edetessä tämä asia lakkasi häiritsemästä. Ehkä kirjoittaja ei enää vaihtunutkaan?

One of them wrote this way: The beginning was slightly disturbed by the feeling that the chapters would be different pairs with each other. This was explained by the fact that at a later stage I found out that there are two authors. As the book progressed, this matter ceased to disturb. Maybe the writer has not changed anymore?

On myönnettävä, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miten kirjailijat noin yleensä kirjoittavat kahdestaan. Esimerkiksi kirjailijanimi Lars Kepler on ruotsalainen aviopari. Ja telkkarissa melkein kaikissa sarjoissa on takana kirjoittajatiimi. Miten työt jaetaan? Oli pakko kysyä Frosteilta.

It must be admitted that I have no idea how authors generally write twosome. For example, Lars Kepler is a Swedish married couple. And in TV, there is almost always a writer team behind a series. How are the jobs distributed? Had to ask Frosts. 

Vuorotellen, ei yhtä aikaa. Alternately, not at the same time.

Eivät hekään tienneet, miten muut toimivat. Mutta heidän oma tekniikkansa oli minulle yllätys.

Even they did not know how others work. But their own technique was a surprise to me.

Jokaisen luvun alussa M. Frost kertoo A. Frostille ajan, paikan, henkilöt ja sen, mitä tapahtuu. Sen jälkeen A. Frost menee paikan päälle. Ehkä se on jokin mielen palatsi -juttu, en tiedä. Se vaatii kuulemma ehdottoman hiljaisuuden keskittymisen takia. Koska hän on aamuihminen, kirjoittaminen tapahtuu aamupäivällä voimien ollessa parhaassa terässä.

At the beginning of each chapter, M. Frost describes to A. Frost the time, the place, the people and what will happen. Then A. Frost goes to the place. Maybe it's a palace of mind -thing, I do not know. But it requires absolute silence because of the concentration. And for a morning person, writing is happening in the morning.

Noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen hän on päässyt kärpäseksi kattoon, kuten hän itse asiaa kuvaili. Hän näkee ihmiset, haistaa tuoksut, tuntee kylmyyden tai kuumuuden. Ihmiset alkavat elää, ja A. Frost yrittää vimmaisesti hakata koneen näppäimistöä ehtiäkseen kirjata muistiin kaiken näkemänsä. Hän ei pysty hallitsemaan ihmisiä, eikä panemaan sanoja näiden suihin.

After about half an hour's work a fly on the ceiling -state has been reached. People are seen, scents are smelled, cold or hot felt. People have started to live, and A. Frost is trying frenzy to hack the computer's keyboard to keep track of everything seen and heard. It is not possible to control people, and not put words in their mouths.

Tekniikka on kuulema uuvuttava, ja sen jälkeen hän on vähän aikaa aivan poikki. Jos hän lukee tekstin vasta seuraavana päivänä, tapahtumat tulevat yllätyksenä hänelle itselleenkin. Kuka tuon on kirjoittanut?

The technique is obviously exhausting, and after that a rest needed. If the text is not read during the same day, the events will surprise A. Frost, too. Who has written that?

Mutta nyt ymmärrän lukijapanelistien kommentit:

But now I understand the comments of reader panelists:

Erittäin elokuvamainen tarina! Kirjan parasta antia olikin sen elokuvallinen / kuvallinen eteneminen. Tapahtumat oli kuvailtu siten, että ne oli erittäin helppo kuvitella mielessään, suorastaan valkokankaalle.

A very cinematic story! The best thing about the book was its cinematic / pictorial progression. The events were described so that they were very easy to imagine in your mind, just to the big screen.

Henkilöhahmot olivat niin hyvin kuvattuja, että heidät oppi tuntemaan ja näkemään silmissään. Myös paikat oli kuvattu niin, että sielunsa silmin oli helppo olla itse mukana paikan päällä. Harvoin kirjaan uppoaa mukaan niin, että tuntee itse olevansa tarinassa mukana, eikä ainoastaan ulkopuolisena, jolle tarinaa kerrotaan.

The characters were so well depicted that one learned to know them and see in one's eyes. The places were also described so that it was easy to be on the spot with the eyes of one's soul. Rarely you go along with the book so that you feel yourself involved in the story, and not just the outsider to whom the story is told.

Kirjaa lukiessani tuntui siltä, että saattoi elää mukana tapahtumissa, ikään kuin salaa soluttautua henkilöiden joukkoon ja elämään.

When reading the book, it seemed to me that I could live in the events, as if I had secretly infiltrated people and their lives.

Vastaus alussa esitettyyn kysymykseen: mikään kappaleista ei ole kummankaan kirjoittama.

Answer to the question asked in the beginning: none of the chapters are written by either.

A. M. Frost: Näkymätön kuolema / Death is invisible

Viime viikolla kirjoitin kahdesta ystävästäni, jotka haaveilivat kirjan kirjoittamisesta. Ensimmäinen, 190 aanelosen käsikirjoitus ei ollut ottanut tulta alleen. Oli aika tehdä toinen.

Last week I wrote about two of my friends who dreamed of writing a book. The first 190-sheet manuscript had not taken fire. It was time to write another.

Se kertoi syksyn 1939 tapahtumista Suomessa. Sota on ovella koko Euroopassa. Ylimääräiset kertausharjoitukset päättyvät siten kuin toiset pelkäsivät ja toiset eivät koskaan uskoneet mahdolliseksi: Neuvostoliitto hyökkää Suomeen käyttäen selityksenä Mainilan lavastettuja laukauksia.

It told about the events of the autumn 1939 in Finland. The war is at the door all over Europe.
Excessive military refresher training ends as others feared and others never believed it possible: the Soviet Union attacks Finland explaining it with the static shots of Mainila.

Käsikirjoituksessa politiikan ja sodan faktakentillä seikkailee fiktiivisiä hahmoja Mannerheimin pojaksi väitetyn majuri Peder Jangin johdolla. Jang on komea ja suomalaisittain eksoottisen näköinen mies mustine hiuksineen ja hieman vinoilta vaikuttavine sinisine silmineen.

The script was leaned on political and war facts with fictional characters led by Major Peder Jang who is asserted to be Mannerheim's son. Jang is a handsome and in Finland exotic looking man with black hair and slightly oblique blue eyes.

Sotanäyttämölle Jang valitsee lähetikseen aran Aulis Rasilan Helsingin Pasilasta. Jangin oikea käsi on vähän liian sympaattinen ja kiltti vääpeli Yrjö Valkama. Omasta mielestään Valkama ei ole kiltti, vaan pelottava sotilas, jonka karhumainen ulkonäkökin puhuu asian puolesta. Helsingistä käsin auttelee Helsingin Sanomain toimittaja Arno Hautala, joka ei suureksi pettymyksekseen pääse silmävammansa takia rintamalle.

For the military scene, Jang chooses a shy young man Aulis Rasila from Pasila, Helsinki to work as his messenger. Jang's right hand is a bit too sympathetic and nice warrant officer Yrjö Valkama. In his own opinion, Valkama is not kind, but a fearful soldier whose bear like appearance is a good proof for that. From Helsinki Jang is helped by reporter Arno Hautala of the newspaper Helsingin Sanomat. For his deep disappointment Hautala is not accepted to military service because of his wounded eye.

Jangin pahin ja myös mieluisin vastustaja on Valpon viehättävä agentti Helle Haaga, jonka kanssa Jang mielellään mittelisi taitojaan enemmänkin.

Jang's worst but also most liked opponent is the agent of the Finnish secret police, Ms Helle Haaga with whom Jang would like to compete his skills even more.

Ja sitten taas: käsikirjoitus kustantajakierrokselle ja sormet ristiin. Viikossa tuli vastaus kahdeltakin kustantajalta. Ystäväni olivat päässeet sen kahden prosentin joukkoon, joka läpäisee seulan ja saa kustannussopimuksen!

And then again: manuscript for publisher round and fingers crossed. During the same week they got an answer from two publishers. My friends had reached the two percent who pass the sieve and get the publishing contract!

A. M. Frost: Näkymätön kuolema, Bazar Kustannus

Rumpujen pärinää, sampanjaa ja ilotulitusta? Ehkä hieman, mutta myös yhtä monta kuukautta kustannustoimittamista kuin kirjan kirjoittamiseen oli mennyt. Käsikirjoituksen parissa työskentelee nimittäin iso tiimi jo ennen julkaisua: toimituspäällikkö, kustannustoimittaja, historian faktatarkastaja ja oikolukija.

Drumming, champagne and fireworks? Perhaps a bit, but also as many months for editing as the original writing took time. For it is a large team who works with the manuscript before publishing: managing editor, publishing editor, history facts' inspector and proofreader.

Kävin välillä moikkaamassa jälleen kalpeita kirjailijoita. Silloin tällöin olisi ilmeisesti tehnyt mieli oikaista tai päästä vähän helpommalla. Mutta sillä hetkellä, kun kirjan ilmestyminen 10.10.2018 oli lähellä, he olivat ilmeisen onnellisia kaikista haasteista ja joka ikisestä virheestä, jonka tiimi oli löytänyt. Sillä painettua kirjaa ei enää korjata. Silloin otetaan vastaan palautetta.

I went now and then to greet those once more pale authors. I understood that occasionally they would have liked to straighten or get a bit easier. But at the time when the book was published, 10 October 2018, they were obviously grateful for all the challenges and every mistake the team had found. Because a book once printed can no longer be corrected. Then you just wait for feedback.

Soitin Frosteille tätä kirjoittaessani ja kysyin tulleesta palautteesta. Eniten he pelkäsivät virheitä, mutta niitä ei ainakaan kukaan heidän tutuistaan ole kertonut löytäneensä. Ja se on hyvä, sillä ainakin minun mielestäni kirjoissa ja lehdissä on nykyään luvattoman paljon kirjoitusvirheitä.

I called the Frosts while writing this and asked for possible feedback. Most of all they were afraid of mistakes, but at least none of their friends had found them. And that is good, because at least in my opinion, books and magazines have a lot of spelling mistakes today.

Virheiden puuttuminen ei tietysti vielä tee kirjasta hyvää. Virallisten kirjakriitikoiden palautetta ei kuulema toistaiseksi ole osunut heidän silmiinsä. Tästä linkistä pääset kuitenkin lukemaan kustantajan lukijapaneelin mielipiteet. Intohimoja on näköjään ollut puoleen jos toiseenkin. 

"Mutta eipähän ole ainakaan tasapaksu", sanoivat Frostit.

Of course, the lack of errors does not yet make the book good. Feedback from official book critics has not yet reached their eyes. The publishers reader panel raised passion to one and other direction.

"But at least it is not flat and dull", said the Frosts.

Palaan vielä ensi viikolla Frostien tarinaan, sillä kysyin heiltä kahdestaan kirjoittamisen tekniikasta. Miten se oikein tapahtuu, kirjoittavatko he vuorotellen vai luvusta riippuen?

Next week I will once more return to the story of these authors, for I asked them about their writing techniques. How do they write, alternately or depending on the chapter in question?