Lempeä jättiläinen / The gentle giant

Kuten tässä jutussa kerrottiin, ottamalla pienenkin askeleen hevosiin päin saa paljon uusia ystäviä.

As told in this story, taking even small steps toward horses gives you lots of new friends.

Yksi minun ihanista ystävistäni on Hevi. Kaikki alkoi siitä, kun selkäni kipeytyi ja sitä piti alkaa kuntouttaa. Rauhallinen ratsastus on siihen yksi parhaita keinoja.

One of my sweet friends is Hevi. It all started when my back was sore and I had to start rehabilitation. Peaceful horse riding is one of the best ways.

Olen nuoruudessani ratsastanut. Eikä siitä ole edes pitkä tovi. Se oli Venäjän vallan aikaan.

I've ridden in my youth. And it is not even a long ago. It was during the Russian government in Finland.

Enää en halunnut lähteä kenttää kiertämään, vaan vaeltaa maastossa omaan tahtiini. Mutta mistä löytää hevonen, joka täyttäisi kriteerini

I no longer wanted to circulate the riding field, but to roam the terrain at my own pace. But where to find a horse that meets my criteria

• omistaja uskaltaa antaa sen minulle
• the owner dares to give it to me
• hevonen hyväksyy kaverikseen tumpelon
• the horse accepts an inept as a friend
• tallin ympärillä on maastoa
• there is terrain around the stable
• hinta ei hirvitä
• price does not dare

Pitkän etsinnän ja ystävän avun jälkeen löytyi sympaattinen Hevi, joka hyväksyi minut ystäväkseen. Hevi on rodultaan eestin raskas työhevonen.

After a long search and friend's help I found the sympathetic Hevi, who accepted me as a friend. Hevi's race is Estonian heavy work-horse.

Hevi on todella iso, ehkä noin 800-kiloinen, joten istun hänen selässään spagaattiasennossa. Kaviot ovat pienen ämpärin kokoiset. Jalkani yltävät noin puoliväliin Hevin vatsaa. Tästä seuraa se, etten pysty käyttämään jalkojani apuna. Mutta eivätpä ne sitten tule kipeiksikään. Selkään pääsemiseksi tarvitsen suurin piirtein tikkaat.

Hevi is really big, probably about 1700 pounds, so I sit on his back in a split position. Her hooves are sized like small buckets. My legs will reach about halfway down Hevi's stomach. As a result, I am not able to use my legs to help. But they don't then become sore either. To reach her back I almost need a ladder.

Hevillä on pieniä ongelmia linjojen kanssa (kenelläpä ei olisi?), joten satulavyö ei yllä kiinni. On pakko tyytyä pelkkään satulahuopaan, jonka ympäri kulkee hihna, jossa jalustimet ovat kiinni. Vähän huterompaa, mutta hei, Hevin mielestä minäkin olen hutero.

Hevi has small problems with her curves (who hasn't?), so the girth does not reach the place. I am forced to be satisfied with a mere blanket, around which the belt passes, in which the stirrups are closed. Not so stable, but hey, in Hevi's opinion, I am not so stable either.

Kaikki hyvin, lähden lenkille. Paluumatkalla huomaan, etten ole saanut Hevin vyötä tarpeeksi kireälle (hän on loistava pullistaja kiinnitysvaiheessa). Alan liukua uhkaavasti kohti Hevin kylkeä. Yritän polkaista vastapuolelle. Mutta kyllä se penteleen hihna nyt on kireällä, ei auta.

It's all right, I'll go for a ride. On the way back I notice that I have not pulled Hevi's belt tight enough (she is a great plumper when attaching the belt). I begin to slide dangerously towards Hevi's side. I'm trying to step it up to the opposite part. But now the damned belt is tight all right, nothing helps.

Paniikki iskee. Mitä teen? Lopulta on pakko tulla alas. Jos ylös pääseminen oli vaikeaa, myös alas tuleminen huimaa. Mutta kohta kierähdän sieltä alas kuitenkin, joten pakko yrittää hallitusti.

Panic strikes. What do I do? In the end, I am forced to come down. If getting up was hard, coming down is dizzying, too. But soon I will be at the point when I roll down anyway, so I must try to force myself down in a controlled manner.

Päästyäni alas huomaan, että siinä paniikissa olin eksynyt. Mikä ei ole yllätys, koska minulta puuttuu kokonaan se palikka päästä, jossa suuntavaisto sijaitsee.

When I get down I realize that I was lost due to the panic. Which is no surprise, because I am missing  completely the block in my head, where the sense of direction is located.

Lähden taluttamaan Heviä tallille. Hän ei suostu. Se tavallisesti niin sydämellinen kaveri haraa vastaan kuin peijooni. Yritän katsoa puhelimesta karttaa, mutta minulla ei ole a) silmälaseja b) puhelimessa kenttää.

I begin to walk to the stable with Hevi. She does not agree. That usually so cordial guy resists against like hell. I'm trying to look the map at my phone, but I do not have a) eyeglasses b) field in my phone.

Väittelen Hevin kanssa suunnasta. Lopulta annan periksi ihan vaan sen takia, että kävellään-sitten-kohta-näet-kumpi-on-oikeassa-senkin-jurrikka. Hevi tyrkkii minua vähän väliä lempeästi turvallaan eteen päin.

I'm arguying about the direction with Hevi. Eventually I give up, but just because of let's-walk-then-you-will-see-who-is-right-you-stubborn-horse. Hevi is constantly and gently proding me forward with her nose. 

Kun tallin toisten hevosten tervetulohirnunta kuuluu korviimme myönnän kumpi meistä oli oikeassa.

When the team's other horses' welcoming neighing comes to our ears I admit which one of us was right.

Hevi sai lahjoituksena ravurin vanhan voittoloimen ja on nyt kylän tyylikkäin hevonen. Hevimetalli.
Hevi received an old blanket as a donation from a trotter and is now the coolest horse in the village. Heavy Metal.

----------

Elämänohje:

Guideline for life:

Jokainen meistä on oman elämänsä jättiläinen.

Each of us is a giant in his own life.