Onko raveissa hauskaa, mitä? / Is it fun in horce races, what?

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miltä hevosesta tuntuu ravikilpailuihin osallistuminen.

I have previously written about the feelings of a horse when attending a race.

Mutta miltä se (osa)omistajasta tuntuu? Tältä:

But how does a (part)owner feel about it? Like this:

Klo 7.15: Aamu tuntuu hyvältä, puuro maistaa, mihinkään ei ihme kyllä koske. Työt sujuvat hyvin.

At 7.15 am: The morning feels good, the porridge tastes, no pain anywhere, miracle. Work goes smoothly.

Klo 15.00: Mazda starttaa pihasta. Ihailen Suomen luontoa matkan varrella.

At 3.00 pm: Mazda starts out at the yard. I admire the nature of Finland along the way.

Klo 17.30: Perillä. Heti moikkaamaan Esaa. Hän katselee pilttuustaan rauhallisen ja virkeän näköisenä. Hyvä, ei jännitä siis.

At 5.30 pm: Arrive. Right away to say hello to Esa. He looks in his stall box with a calm and brisk look. Good, no excitement. 

 
Klo 18.00: Käyn moikkaamassa tuttuja tallialueella. Kehuskelen sillä, että olen oppinut hallitsemaan ravijännityksen. Haluan vain nauttia tunnelmasta.

At 6 pm: I go to say hello to friends at the stall area. Brag by the fact that I have learned to manage the trot race tension. I just want to enjoy the atmosphere.

Klo 18.30: Ruokahaluni on mennyttä. Mitä ihmettä? Raveissa olisi ihan pakko saada grillimakkara.

At 6.30 pm: My appetite is gone. What on earth? In races you should absolutely have a grill sausage.

Klo 19.00: Edelleenkään ei ruokahalua. Kiertelen levottomasti ympäriinsä. Vilkaisen askelmittaria. 7650 askelta.

At 7 pm: Still no appetite. I'm walking anxiously around. Quick glance at the pedometer. 7650 steps. 

Esa lämmittelemässä / warming up.

Klo 19.45: En pysty enää tekemään muuta, kuin istumaan jähmettyneenä patsaana katsomon edessä olevalla penkillä. Jalat eivät toimi.

At 7.45 pm: I can not do anything other than sit as a freezed statue on the bench in front of the auditorium. Legs don't move.

Klo 19.55: Vatsassa on jokin iso ja ilkeä pallo. Ehkä keilapallo.

At 7.55 pm: A big and nasty ball in the stomach. Maybe a bowling ball.

Klo 20.00: Pallo on noussut vatsasta rintaan ja puristaa sydäntä.

At 8 pm: The ball has risen from the stomach to the chest and squeezes the heart. 

Klo 20.10: Pulssi on hirveä, mutta on liian myöhäistä ottaa beetasalpaajaa.

At 8.10 pm: The pulse is awful, but it's too late to take the beta blocker.

Klo 20.15: Oksettaa. En saa henkeä. Onkohan täällä missä ensiapupiste?

At 8.15 pm: I will soon need to puke. I can not breathe. Is there a first aid point here? 

Klo 20.20: Huomaan vielä olevani hengissä. Katson käsiini. Käsiohjelma on kosteana ja tahmeana myttynä kourieni välissä.

At 8.20 pm: Notice I'm still alive. I look into my hands. The manual program is moist and sticky in my fist. 

Klo 20.25: Ilokseni jalat toimivat taas. Menen onnittelemaan Esaa, kuskia ja hoitajaa. Viides sija kovassa sakissa pitkältä tauolta oli loistotulos. Esa oli ollut kovasti paineissaan lähtöauton takana, mutta piti hermonsa eikä laukannut.

At 8.25 pm: Glad to notice that my legs work again. I'm going to congratulate Esa, the driver and the caretaker. The fifth place in a hard company returning from a long pause was a superb result. Esa had been under heavy pressure behind the starting car, but kept his nose and did not gallop.

Klo 21.45: Tapaaminen hevosautolla matkustavien kanssa huoltoasemalla hampurilaisella. Ollaan niitä ylpeitä ja onnellisia kaikki. Käyn ostamassa Esalle porkkanoita.

At 9.45 pm: Meeting with others traveling with the horse car at a gas station beside a hamburger. We are so proud and happy everyone. I'm going to buy carrots for Esa. 

----------

Elämänohje:

Life advice:

Sanotaan, että viisaan ja hullun ero on hyvin pieni. Sama pätee hauskaan ja kärsimykseen.

It is said that the difference between wisdom and madness is very small. The same goes for fun and suffering.